Uutiset|
WTF Designille Suomen Vahvimmat Platina -tunnustus
Sanna Paakkonen
|
31.8.2022
|
1 min
Suomen Asiakastieto myönsi WTF Designille korkeimman tason Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatin. Kyseisen tunnustuksen voi saada yritys, jonka liiketoiminta on ollut kasvavaa, kannattavaa sekä tuottavaa ja joka on kuulunut vähintään kolmen vuoden ajan luottoluokitusten korkeimpiin luokkiin (AAA ja AA+). Ajanjaksolla 2020–2022 Platina-sertifikaatin piirin on voinut saada vain noin 9 % kaikista yrityksistä toimialasta riippumatta.

Sertifikaatti on merkki yrityksen pitkän aikavälin luotettavuudesta ja taloudellisesta vakavaraisuudesta. Korkea luottoluokitus kertoo siitä, että yrityksessä on hoidettu asiat hyvin ja asianmukaisesti. Luottoluokituksen pohjana toimivat muun muassa talous-, tausta- ja maksutapatiedot.
WTF Design kiittää kaikkia asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan ja muita verkostomme jäseniä kasvun mahdollistamisesta sekä vakaan aseman saavuttamisesta. Jatketaan vahvaa kasvua yhdessä!
Tilaa uutiskirje
Brändikirjeemme tipahtaa inboxiin muutaman kerran vuodessa eli aina silloin, kun haluamme kertoa sinulle jotakin erityisen tärkeää alaamme liittyvää. Samalla kuulet meidän uusimmista kuulumisista ensimmäisten joukossa. Emme siis spämmää emmekä tuputa, vaan pikemminkin yritämme olla sinulle hyödyksi.
Tilaa