WTF on tapa ajatella, toimia ja kohdata toisemme ja asiakkaat. Meillä tekeminen perustuu luottamukseen, vastuuseen ja aitoon kumppanuuteen. Arvot ohjaavat arkea, tiimin toimintaa ja sitä, miten pitkäjännitteiset kokonaisuudet asiakkaiden kanssa rakennetaan.
Tapamme toimia
Aina +1 asenteella
Suhtaudumme jokaiseen tehtävään ja projektiin huolella ja innolla. Panostamme työn laatuun ja yksityiskohtiin varmistaaksemme parhaan mahdollisen lopputuloksen.
huolehdimme huomisesta
Ymmärrämme päätöstemme ja toimintamme pitkäaikaiset vaikutukset, joten toimimme kestävällä ja vastuullisella tavalla. Otamme ympäristön, yhteiskunnan ja talouden huomioon kaikessa toiminnassamme ja siten varmistamme, että jätämme positiivisen jäljen tuleville sukupolville.
kerralla kuntoon
Panostamme siihen, että työmme jälki on korkealaatuista. Pyrimme tehokkuuteen ja tarkkuuteen, välttäen uudelleen tekemistä ja ylimääräisiä korjauskierroksia. Viemme työt aina loppuun niin, että sen hedelmät tukevat asiakkaidemme liiketoimintaa pitkälle tulevaisuuteen.
toimimme joukkueena
Uskomme, että paras tulos syntyy hyvällä yhteishengellä ja inhimillisyyttä vaalien. Kannustamme toisiamme, jaamme inspiraatiota ja työskentelemme tiiviisti yhdessä tavoitteidemme saavuttamiseksi. Positiivinen työympäristö, jossa huumori ja iloinen asenne ovat vahvasti läsnä, tekee työstä tehokasta ja mielekästä kaikille.
Arvot
Weave team flow
säpäkkyys
Toimimme nopeasti ja joustavasti vastaten tehokkaasti asiakkaan tarpeisiin.
idistely
Innovaatiotoiminta ja uuden kehittäminen on jatkuvasti läsnä arjessamme.
kasvu
Tavoittelemme kasvua ja kehittymistä meillä työskenteleville ihmisille, yrityskulttuurillemme ja asiakkaidemme liiketoiminnalle, omaamme unohtamatta.
huolenpito
Pidämme äärimmäisen hyvää huolta henkilöstöstä, asiakkaista sekä ympäristöstä. Haluamme, että meidän työmme ansiosta asiakkaamme voi keskittyä omaan ydintekemiseensä.
Vastuullisuus
We think future
sosiaalinen
Tunnistamme meillä työskentelevät ihmiset yrityksemme tärkeimpänä voimavarana. Rakennamme WTF Designissa arjen niin, että jokaisella on halutessaan mahdollisuus kasvattaa omaa osaamistaan ja siten vahvistaa entisestään rooliaan tiimimme tärkeänä jäsenenä. Huolehdimme tiimimme hyvinvoinnista tarjoamalla työolosuhteet, jotka tukevat luovaa asiantuntijatyötä tekevän tiimimme työssäjaksamista.
taloudellinen
Tavoitteenamme on rakentaa kannattavaa liiketoimintaa, jonka pohjalle voi suunnitella tulevaisuutta. Haluamme taata sen, että pystymme tulevaisuudessakin työllistämään, ja työntekijämme uskaltavat rakentaa omaa elämäänsä turvaten siihen, että työtä riittää jatkossakin.
ekologinen
Pyrimme kaikessa mahdollisimman hiilineutraaliin, aineettomaan ja kestävään toimintaan, jota suosittelemme myös asiakkaillemme ehdottamiemme ratkaisujen muodossa. Suosimme lähialueen yrityksiä palveluiden ja tavaroiden hankkimisessa. Tiimimme on tottunut etätyöhön. Matkustaessa suosimme julkista liikennettä ja pidämme toimitilamme kompakteina.
yhteiskunnallinen
Tunnistamme oman roolimme yhteiskuntavastuun kantajana. Omat yhteistyökumppanit ja verkostomme jäsenet valitsemme paikallisuus ja kotimaisuus huomioiden. Annamme aikaa myös alan kehittämiseen oppilaitosyhteistyön muodossa. Käymme mielellämme kertomassa alan kuulumisista, osaamistarpeista ja trendeistä alueen koulutusorganisaatioissa. Koemme, että yhteispelillä ala kehittyy työelämän tarpeita vastaavaan suuntaan.