Yritys & kulttuuri
No moi! Me ollaan WTF Design – säpäkkä mainostoimisto, jonka missio on vahvistaa asiakkaiden brändien kilpailukykyä, jotta he voisivat palvella omia asiakkaitaan paremmin, vastuullisemmin ja laadukkaammin. Uskomme vahvasti, että teidän tavoitteet ja meidän missio ovat match made in heaven!
WTF Designin yrittäjät ja omistajat Lasse ja Sanna. Fun fact: yrittäjät ovat myös sisaruksia keskenään.
NÄITÄ MEILTÄ USEIN KYSYTÄÄN:
Mitä?
Luomme asiakkaiden brändit näkyväksi tarjoamalla asiakkaillemme markkinoinnin luovia, taktisia, operatiivisia ja strategisia palveluita. Yksi erityispiirteemme on vahva teknologinen asiantuntemus, jonka myötä voimme tarjota asiakkaillemme kustomoituja ratkaisuja verkkopalveluiden ja integraatioiden toteuttamiseen.
Kenelle?
Asiakkuuksiamme löytyy sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Meihin luottavat muun muassa eri teollisuuden alojen toimijat, palvelualojen yritykset sekä kuluttajabrändit. Asiakkuuksistamme löytyy myös kuntia, kaupunkeja, koulutusorganisaatioita sekä julkisrahoitteisia hankkeita.
Miten?
Uskomme vahvaan kumppanuusmalliin, jonka puitteissa kehitämme asiakkaidemme liiketoimintaa oman asiantuntemuksemme puitteissa. Tiimillämme on laaja osaaminen ja pitkä kokemus brändien kehittämisestä, verkkopalveluiden rakentamisesta, tuloksellisesta markkinoinnista ja tiiviistä kehittämistyöstä. Seuraamme alan kehitystä tiiviisti, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme uusimman osaamisen.
Arvot
Tiimimme noudattaa päivittäisessä toiminnassaan meille tärkeitä arvoja, jotka heijastelevat kokemuspohjaamme, tapaamme tehdä töitä, ruokkia luovuutta ja kohdata asiakas oman alansa parhaana asiantuntijana. Arvot inspiroivat meitä kehittymään työssämme ja huolehtimaan asiakkaistamme.
Vastuullisuus
Kannamme oman kortemme kekoon myös vastuullisen toiminnan osalta. Tunnistamme työntekijämme liiketoimintamme kriittisimpinä voimavarana, joten kiinnitämme erityistä huomiota heidän hyvinvointiin, työssäjaksamiseen, hyvään työilmapiiriin sekä avoimeen keskustelukulttuuriin. Sponsoroimme myös junnusporttia, jotta myös he voisivat edistää terveellisiä elämäntapoja ja pitää yllä hyvinvointiaan. Lahjoitamme säännöllisesti rahaa meille tärkeisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Toteutamme omaa osaamme yhteiskuntavastuusta myös toimimalla tiiviissä yhteistyössä paikallisten koulutusorganisaatioiden kanssa alaa kehittäen ja viimeisintä työelämätietoutta tarjoten. Omat yhteistyökumppanit ja verkostomme jäsenet valitsemme paikallisuus ja suomalaisuus huomioiden.
WTF-TIIMI
Brändejä, koodia, sisältöjä, grafiikkaa, you name it!
Tiimistämme löytyy monissa liemissä keitettyjä asiantuntijoita, jotka auttavat asiakkaitamme lunastamaan omille asiakkailleen antamansa lupaukset.
Seuraa #wtfelämää
Brändi ei ole pelkkä logo, vaan mielikuvista ja visuaalisuudesta muotoutuva tarina. Se herättää tunteita, sitouttaa ja inhimillistää. Brändi on arvoja, yrityskulttuuria, toimintatapoja, asiakaskokemuksia ja vuorovaikutusta ihan yhtä paljon kuin värejä, fontteja, kuvia, videoita tai muita visuaalisia elementtejä. Se on tiivis läpileikkaus kaikesta mitä yritys on, edustaa ja viestii. Strategisella brändin kehittämisellä voidaan ohjata siitä kerrottuja tarinoita haluttuun suuntaan. Tuoreen visutiimin vahvistuksemme Jennan sydän sykkii erityisesti brändi-ilmeiden muotoilutyölle, jonka lähtökohtana on aina muodon ja värin psykologia. Jos haluat tietää lisää Jennasta, hänen työnkuvastansa tai kokemuksista osana WTF-tiimiä, kurkkaa huomenna Instagramin tarinoiden puolelle! Jennalla on My Day ja sen kunniaksi tarinoiden puolelta löytyy jo tänään kysymysboksi, mikäli mielen päällä on jotain kysyttävää. Ja jos kaipaat apua luovaan suunnitteluun tai brändinrakennukseen, ota yhteyttä! Täällä ollaan valmiina. 👋 #wtfmyday #wtfelämää #wtfdesign #wtftiimi #visualdesign #webdesign #branding #konseptointi #campaign #animation #digitalmarketing #mainostoimisto #oulu #raahe
Yksi tärkeimmistä arvoistamme on kasvu. 🌱 Tämä tarkoittaa sitä, että tavoittelemme kasvua ja kehittymistä meillä työskenteleville ihmisille, yrityskulttuurillemme ja asiakkaiden liiketoiminnalle – omaa liiketoimintaamme unohtamatta! Kiinnitämme huomiota siihen, että meillä on kivaa olla töissä. Huipputyyppien löytäminen on hankalaa hommaa ja haluamme pitää omistamme kiinni. Joustavien työskentelytapojen lisäksi se saattaa tarkoittaa kahvitauon tietovisaa tai koko tiimin ajatusten pallottelua uutta rekryä ajatellen. Kaikkien ääni kuullaan ja kaikkien mielipide on yhtä tärkeä. Koko WTF-tiimi saa myös käyttää osan työajasta uusien asioiden opetteluun. Miten arvot näkyvät sinun työpaikkasi arjessa? #wtfarvot #wtftiimi #wtfdesign #arvot #kasvu #kehitys #etätyö #työhyvinvointi
Hyvän palvelimen valintaan kannattaa panostaa, sillä se on tärkeä osa sivustosi tietoturvallisuutta. Meidän koodijengimme vinkkaa, että luotettavan palvelimen tarjoajan tunnistat muun muassa näistä ominaisuuksista: 🔒 Palvelimella on tuki SSL-suojaukselle 🔒 Palvelimen järjestelmät ovat ajan tasalla ja niihin tehdään säännöllisesti päivityksiä 🔒 Palvelimella on automaattinen varmuuskopiointi 🔒 Asiakaspalveluun saa helposti yhteyden #wtfvinkit #wtfdesign #tietoturva #webdesign #verkkosivut #websites #mainostoimisto #oulu #raahe
Hakukoneoptimointi parantaa verkkosivun sijoitusta Googlessa ja muissa hakukoneissa. Korkeampi sijoitus lisää sivuston kävijämäärää ja kasvattaa brändisi näkyvyyttä. Tässä neljä helppoa vinkkiä, joiden avulla voit parantaa oman sivustosi näkyvyyttä: 1️⃣ Varmista, että sivun sisältö on käyttäjän näkökulmasta hyödyllistä. 2️⃣ Keskity yhdellä sivulla yhteen aiheeseen ja kerro siitä monipuolisesti. Käytä valitsemiasi avainsanoja sivun väliotsikoissa ja listauksissa. 3️⃣ Testaa sivuston toimivuus aina mobiilinäkymässä. Varmista, ettei sivustolla ole suuria kuvia hidastamassa latautumisaikoja. 4️⃣ Kerro sivustolla yrityksen maantieteellinen sijainti. Näin nouset hakutuloksissa käyttäjille, jotka etsivät vastaavaa palvelua alueelta. #google #seo #searchengines #wtfdesign #webdesign #wtfvinkit #webdevelopment #optimization
Asiakkaamme @raahenhovi on hotelli-, ravintola- ja kokouspalveluja tarjoava yritys Raahen ydinkeskustassa. Vuodesta 1998 asti toiminut yritys vaalii toiminnassaan vahvoja arvojaan, jotka ovat inhimillisyys, paikallisuus ja ekologisuus. Yhteistyömme Raahen Hovin on jatkunut pitkään ja vuosien varrella palvelukokonaisuuteen on kuulunut muun muassa: ✔️ Brändiuudistus ✔️ Verkkosivu-uudistus ✔️ Verkkosivuston huonevarausjärjestelmä ✔️ Holvi-verkkokauppa ✔️ Markkinointisuunnitelma ✔️ Somestrategia ✔️ Markkinointimateriaalit ✔️ Somemainonta ✔️ Google-mainonta ✔️ Sisällöntuotanto ✔️ VisitRaahe- ja VisitFinland-yhteistyöt ✔️ Jatkuva markkinoinnin sekä verkkosivustoliikenteen seuranta ja optimointi WTF Designin Brändäysassari-palveluun Raahen Hovi on luottanut jo vuodesta 2019. Se on vapauttanut yrittäjän aikaa muun liiketoiminnan kehittämiseen ja yrityksen arjen pyörittämiseen. Näin Raahen Hovin yrittäjä ja toimitusjohtaja Kari Haataja kommentoi yhteistyötä kanssamme: "WTF Design on kokonaisvaltaiseen brändiuudistukseen kykenevä, innovatiivinen ja yhteistyökykyinen toimisto, joka hallitsee tämän päivän markkinointikeinojen, kuten sosiaalisen median hyödyntämisen. WTF Designilla ymmärretään, kuinka brändiuudistuksella tuetaan liiketoimintaa." Lue lisää Raahen Hovista ja muista asiakkaistamme osoitteessa: www.wtfdesign.fi/tyot-ja-asiakkaat #wtfasiakkaat #markkinointi #branding #marketing #contentmarketing #googleads #google #campaigndesign #marketingcampaigns #brändinrakennus #konseptointi
Oletko tullut ajatelleeksi, että meillä kaikilla on henkilöbrändi, rakensimme sitä tietoisesti tai tiedostamatta? Henkilöbrändi on mielikuva, joka muodostuu, kun joku kuulee nimesi mainittavan. Se rakentuu kohdatessamme muita ihmisiä. Aina kun jaamme osaamistamme, ajatuksiamme, näkemyksiämme ja kokemuksiamme rakennamme samalla myös omaa henkilöbrändiämme. Tunnistettavasta ja mieleenpainuvasta henkilöbrändistä on konkreettista hyötyä erityisesti yrittäjille, jotka toimivat usein oman yrityksensä näkyvimpänä puolestapuhujina. Vahvasta henkilöbrändistä hyötyy myös unelmatyöpaikkaa etsivä työnhakija, huipputekijöitä tiimiinsä kaipaava työnantaja tai palkankorotuksesta haaveileva työntekijä. Vaikka brändiksi ei voi ryhtyä, se muodostuu jo olemalla sinä. Henkilöbrändi kertoo sinun tarinaasi. Sinä päätät omilla valinnoillasi, millaista tarinaa haluat kertoa. #henkilöbrändi #asiantuntijamaine #wtfdesign #mainostoimisto #oulu #raahe #branding #wtfvinkit
Kuristaako kiire somekanavat hiljaiseksi, kun aika ei riitä sisällöntuotantoon ja markkinointiviestinnän kehittämiseen? Me autamme kuukausittain asiakkaitamme sisällöntuotannon haasteiden parissa. WTF:n Brändäysassari on ulkoistettu markkinoinnin suunnittelija, joka hoitaa asiakkaidemme puolesta sosiaalisen median sisällöntuotannon suunnittelun ja toteutuksen. Brändäysassari myös mittaa diginäkyvyyden ja kehittää markkinointia yhdessä asiakkaan kanssa. Jos kaipaat apua digitaalisen markkinoinnin kehittämiseen, ota yhteyttä ja avaa meille arkesi haasteet. Kerromme mielellämme lisää siitä, kuinka voimme auttaa! #wtfvinkit #wtfdesign #socialmedia #marketing #contentmarketing #sisältömarkkinointi #sisällöntuotanto #contentcreation
Verkkosivujen hakukoneoptimoinnin tavoitteena on mahdollisimman hyvä sijoitus hakukoneiden orgaanisissa, eli maksuttomissa hakutuloksissa. Hakukonealgoritmit ja hakukoneoptimointi voivat kuulostaa teknisiltä ja vaikeasti ymmärrettäviltä, mutta taustalta löytyy loppujen lopuksi helposti ymmärrettäviä periaatteita. 🗣️ Hakukone yrittää ymmärtää ihmiskieltä. Googlen hakualgoritmien taustalla on monenlaista kielentutkimusta ja kielellisiä malleja, jotka auttavat konetta ymmärtämään ihmiskieltä. Hakulauseesta tai -sanasta voidaan esimerkiksi tunnistaa kirjoitusvirheitä. Hakua vastaavia sivuja etsitään myös synonyymeillä. 🎯 Hakutulosten osuvuus. Algoritmi etsii sivuja, joiden aiheet vastaavat annettua hakua parhaiten, ja joiden sisältö on asianmukaista. Apuna käytetään koneoppimista, joka auttaa hakukonetta ymmärtämään mikä sisältö oli osuvinta käyttäjien mielestä. Yhdellä sivulla kannattaa keskittyä yhteen aiheeseen, ja kertoa siitä monipuolisesti. Monipuolista ja houkuttelevaa sisältöä voidaan tuottaa mm. käyttämällä kuvia, listauksia ja väliotsikoita, joissa esiintyy sivun avainsanoja. 💁♀️ Helppokäyttöinen sivusto pärjää paremmin. Googlen haku suosii sivustoja, jotka ovat käyttäjille helppokäyttöisiä. Käytettävyyteen vaikuttavat muun muassa sopivuus mobiililaitteille ja latausnopeus. ✅ Personoidut hakutulokset. Hakutulokset määräytyvät myös käyttäjän sijainnin, hakuhistorian ja asetusten mukaan. Tämän takia kahdella eri laitteella tehdyt haut voivat näyttää hyvinkin erilaisilta. Sivustolla kannattaa kertoa yrityksen maantieteellinen sijainti, silloin se todennäköisemmin nousee hakutuloksissa käyttäjille, jotka etsivät vastaavaa palvelua alueelta. Jos kaipaat apua sivustosi hakukoneoptimointiin, ota yhteyttä! Koodijengimme navigoi Googlen algoritmien maailmassa päivittäin ja auttaa mielellään parantamaan teidänkin yrityksenne hakukonenäkyvyyttä. #google #seo #searchengines #wtfdesign #webdesign #wtfvinkit #webdevelopment #optimization
Brändi on ulkoinen ja visuaalinen tiivistelmä kaikesta tekemisen taustalla olevista vaikuttimista ja motivaattoreista – niin aineellisista kuin aineettomista. Tästä blogista löydät viisi tärkeintä elementtiä, jotka brändinrakentamisessa kannattaa huomioida. Linkin blogiin löydät profiilistamme! #wtfblogit #digimarkkinointi #digitalmarketing #brändinrakennus #branding #digimarkkinointi #markkinointi #visuaalinensuunnittelu #visualdesign