LinkedIn on erinomainen kanava työnantajamielikuvan luomiseen, yrityksen tunnettuuden ja myynnin kasvattamiseen sekä brändin rakentamiseen. Yritysprofiilin avulla voit tuoda esiin työntekijöidesi asiantuntijuutta sekä tarjoamiasi palveluita ja niiden hyötyjä asiakkaille. Asiantuntijoidesi ja sisältöjesi kautta annat yrityksellesi kasvot, synnytät luottamusta ja erotut kilpailijoista.
LinkedInin hyödyt B2B-yrityksille
Meltwaterin tutkimuksen mukaan Pohjoismaisista B2B-yrityksistä 97 % käyttää LinkedIniä. Suomalaisia käyttäjiä on tällä hetkellä arviolta 1,5 miljoonaa. Fonectan ja LinkedInin tietojen mukaan jopa 80 % käyttäjistä vaikuttaa yrityksen ostopäätöksiin. Kanavasta tavoitatkin tehokkaimmin yritysten päätöksentekijöitä, oman alasi asiantuntijoita ja potentiaalisia tulevia työntekijöitäsi. Jos yrityksesi ei vielä hyödynnä LinkedIniä, kannattaa se ehdottomasti ottaa osaksi markkinointistrategiaa tulevaisuudessa.
LinkedIn kanavakulttuuri
LinkedInissä käyttäjät pyrkivät profiloitumaan oman alansa asiantuntijoina, ja julkaisut ovatkin usein työhön tai oman alan ilmiöihin liittyviä. Kanavassa jaetaan aitoa sisältöä aidoille ihmisille. Käyttäjien profiilissa näkyy myös työnantaja sekä nykyinen työtehtävä, mikä varmistaa keskustelun säilymisen kanavassa varsin rakentavana. LinkedIn on myös oivallinen verkostoitumisen väline niin yritykselle, työntekijöille kuin työnhakijoillekin. Fonectan mukaan tyypillinen Suomessa oleva LinkedIn-käyttäjä kuluttaa palvelussa aikaa noin 47 minuuttia joka kuukausi.
Kanavana LinkedIn on sosiaalisen median luotetuin, eikä suotta! LinkedIn-käyttäjien yksityisyyden suojaan ja datan käsittelyn kehittämiseen on kiinnitetty erityistä huolta. Kanava tekee myös paljon töitä sen eteen, että feikkiprofiilit tuhotaan heti, jos niitä ilmenee. Tarkkojen kohdennusmahdollisuuksiensa ansiosta LinkedIn-mainonta koetaan myös yleisesti käyttäjien näkökulmasta luotettavaksi ja hyödylliseksi, sillä kanavassa kohtaa äärimmäisen harvoin väärin kohdennettua mainontaa.
Työnantajamielikuvan rakentaminen
Tiedätkö, onko työnantajamielikuvasi potentiaalisten tulevien työntekijöidesi silmissä positiivinen, negatiivinen vai olematon? Työnantajamielikuvaa rakennetaan monin eri tavoin ja yrityksen omat työntekijät ovatkin usein sen parhaita brändilähettiläitä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että pakottamalla ei synny priimaa.
Sosiaalisen median lisäksi työnantajamielikuvaa rakennetaan muun muassa rekrytointiprosessissa, erilaisissa tapahtumissa ja opiskelijayhteistyötä tehdessä. Kaikki tekeminen ja tekemättä jättäminen rakentaa yrityksesi työnantajamielikuvaa.
Työntekijäkokemuksen täytyy olla kunnossa ja brändilupaukset on myös lunastettava jokapäiväisessä arjessa.
Positiivinen työnantajamielikuva syntyy aidosti tyytyväisistä työntekijöistä. Kun työtyytyväisyys on kunnossa, työntekijäsi ovat myös sitoutuneempia, motivoituneempia ja haluavat aidosti työskennellä yrityksen menestymisen hyväksi. Sitoutuneet työntekijät tuovat niin seuraajia, kuin työhakemuksia ja näkyvyyttä jopa kahdeksan kertaa enemmän kuin yrityksen oma LinkedIn-sivu. Gartnerin tutkimuksen mukaan ensi vuoteen mennessä 90 % B2B-yrityksistä hyödyntää työntekijälähettiläisyyttä osana sosiaalisen median markkinointistrategiaansa.
LinkedInissä kannattaa viestiä rohkeasti ja avoimesti yrityksesi arvoista sekä kertoa, miten ne näkyvät jokapäiväisessä toiminnassa, työntekijöidesi arjessa ja asiakastyössä. Kerro myös, mitä etuja yrityksesi tarjoaa työntekijöille ja miksi juuri sinun yrityksesi on houkutteleva työnantaja alasi osaajien silmissä.
Tunnettuuden kasvattaminen ja brändin rakentaminen
Mielikuvat ja tunteet ohjaavat ostopäätöksiämme. Mitä tunnetumpi brändisi on, sitä todennäköisemmin asiakas päätyy valitsemaan sen. Vahva brändi on myös yrityksen kasvun edellytys. Sisällöntuotannossa kannattaakin hyödyntää tarinoita, kokemuksia ja näkemyksiä, jotka ohjaavat asiakasta ostopolun eri vaiheissa. Kun kerrot seuraajillesi arjestanne yrityksesi saa kasvot ja sisältö erottuu massasta, lisäksi asiakkaan on helpompi luoda yritykseesi tunneside. Liiketoiminnan kannalta tärkeimpien aiheiden ympärille kannattaa suunnitella sisältöä säännöllisesti, jotta olette ”top of mind” -yritys siinä vaiheessa, kun asiakkaalle tarjouksen pyytäminen tai ostopäätöksen tekeminen on ajankohtaista.
Jos haluat rakentaa aitoa ja kestävää bränditietoisuutta, vältä pelkkien mainosviestien julkaisemista. Keskity sisällöissä sen sijaan siihen, mikä on yrityksenne tarina, mitä tarjoatte asiakkaalle, kuinka ratkaisette juuri heidän arkensa haasteita tai hälvennätte pelkoja ja epävarmuutta, joita ostopäätöksen tiellä saattaa olla.
LinkedInin hyödyt B2B-yrityksille
- Hyvin suunniteluilla sisällöillä vahvistat yrityksesi brändiä ja lisäät houkuttelevuuttasi työnantajana oman alasi asiantuntijoiden silmissä.
- LinkedIn toimii rekrytointisi tukena, työntekijäsi yrityksesi brändilähettiläinä ja parhaina suosittelijoina.
- Kanavan kautta tavoitat tehokkaammin yritysten päätösten tekijöitä, sillä 80 % LinkedInin käyttäjistä vaikuttavat yrityksen ostopäätöksiin.
- Pohjoismaisista B2C-yrityksistä 97 % käyttää LinkedIniä, eli potentiaaliset uudet asiakkaasi ovat todennäköisesti jo siellä.
- LinkedIn mainossisältö koetaan luotettavaksi ja sillä on suurempi vaikutus käyttäjään.
- Mainonnassa on käytössä tarkat kohdennusmahdollisuudet, tavoitat juuri yrityksesi kannalta olennaisen yleisön.
- Löydä laadukkaita liidejä ja kasvata myyntiä.
- LinkedIn käyttäjillä on jopa kaksinkertaisesti suurempi ostovoima muihin sosiaalisen median yleisöihin verrattuna.
LinkedIn-yritysprofiilin luominen
Yritysprofiilin luominen on helppoa ja ohjeet löydät täältä. Huomioi kuitenkin, että yritysprofiilin perustajan täytyy olla yrityksen valtuutettu edustaja, jolla on yrityksen lupa sivun luomiseen ja hallinnointiin. Lisäksi henkilöltä tulee löytyä myös oma henkilökohtainen LinkedIn-profiili.
Lisää tietoa sisältömarkkinoinnista ja brändiviestinnästä löydät aiemmista blogistamme!
Menikö pää pyörälle? Jos kaipaat apua sisällöntuotantoon tai mainontaan LinkedInissä, autamme mielellämme!